MuuValo
FinnFoto ry. on myöntänyt vuonna 2018 apurahan MuuValo-ryhmälle KERROKSIA näyttelyn toteuttamiseen. Lisäksi näyttelylle on myönnetty Kameraseura ry:n P. K. Jaskari stipendi.
Lue lisää näyttelystä Kamera-lehden numerosta 8/2018: KERROKSIA ryhmänäyttely (Kristiina Sievi-Korte) sekä Oppisviestin numerosta 1/2019 s. 16-19: Oppilaista itsenäisiksi kuvaajiksi
KERROKSIA näyttely oli esillä:
- Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa 19.11-2.12.2018, katso kuvia avajaisista.
- Helsingin Musiikkitalossa 2.-29.4.2019, katso kuvia näyttelystä.
KERROKSIA VALOKUVANÄYTTELY
Tapio Autelo, Jan Ekström, Antti Kauppi, Marjut Korhonen, Minna Lehtola, Päivi Lukkari, Kiisi Tuomala, Seppo Verho
MuuValo ryhmän valokuvanäyttely KERROKSIA käsittelee mielen, tilan, ajan ja tunteiden kerroksia. Miltä muistot ja unet näyttävät, voiko oman mielenmaiseman jakaa?
Tapio Autelo: Urban Episodes
Kuvat ovat urbaaneja tarinoita kaupungin visuaalisista kerrostumista.


Jan Ekström: Elämän Eliksiiri
Sarja tutkii vettä ja sen merkitystä elämällemme. Vesi on elämän edellytys. Se on läsnä jokapäiväisessä elämässämme, mutta siitä ei saa otetta. Kamera voi kuitenkin vangita sen näkyväksi.

