MuuValo

TULOSSA 2020:

Hiljaisuus hioutuu valkoiseksi- valokuvanäyttely

Hiljaisuudesta valkoiseksi paperiksi on metsälle pitkä matka. Metsä huokuu ikiaikaisuutta ja mystisyyttä. Sinne on edelleen helppo kuvitella vanhojen metsätarinoiden henget ja haltiat. Sen monimuotoinen ekosysteemi on meille elintärkeä. Samanaikaisesti metsän puut ovat raaka-ainetta, joka liittyy monien ihmisten ja yhteisöjen elämään, työhön ja toimeentuloon. Kaipaako paperi metsää, muistaako se puiden katkotut jäljet vai tyhjentääkö valkoinen paperi myytit merkityksistä?

Näyttely koostuu seitsemästä metsän, ihmisen ja paperin suhdetta käsittelevästä kuvasarjasta.

Tapio Autelo: Pyhä paperi 

Puut kasvavat aikansa metsäksi, metsän eläimille suojaksi ja ihmiselle lempeäksi hiljaisuudeksi.  Sitten ihminen kaataa metsän, arvaamatta, ahneesti ja nopeasti. Metsä lakkaa olemasta. Talvella lumi peittää ruhjotut maisemat, kesällä ei ole paikkaa, johon jalkansa laskisi. Mutta miksi näin rujosti metsän pitää muuttua paperiksi, talouskasvun pyhäksi tuotteeksi? Kuvaan sarjassa hakkuualueita eri vuodenaikoina.  Sarja on jatkoa Itsen Etsin sarjalle (OmaValo 2016).

Tapio Autelo, Pyhä paperi

Jan Ekström: Mänttäläiset
Mänttä on syntynyt metsään ja metsästä ovat mänttäläiset tehneet paperia jo toista sataa vuotta. Kuvaan mänttäläisiä heidän työssään ja arjessaan sekä heidän suhdettaan metsään ja paperiin. Paperia käytetään päivittäin erilaisiin tarpeisiin. Kaikilla on myös oma suhteensa metsään Mäntän ympärillä - siellä työskennellään, viivähdetään vapaalla tai sen keskellä nautitaan taiteesta. Puen näitä mänttäläisten kokemuksia ja tarinoita kuviksi. Näytekuva on sarjasta Luokkakaverini (EriValo 2017).

Jan Ekström, Esko

Antti Kauppi: Paperikaupungin jäljet
Piirrän kameran liikkeillä Paperikaupungin jälkiä kuviksi matkalla menneestä tulevaan. Kaikista teoistamme jää jälki - joskus isompi, joskus pienempi. Mistä ne tulevat ja minne ne johtavat? Kuinka heikkoja ne ovat ja kuinka vahvoja? Miten jäljet näkyvät maisemassa ja sen muotoutumisessa?

Antti Kauppi, Purje tuulessa 2018
Antti Kauppi Nuuksio 2017

Marjut Korhonen: Totuuden palasia

Valkoinen väri ja kirjoitus osana kuvapintaa sitovat sarjan kuvia yhteen. Otan Mäntän ja Serlachius-museon alueen vanhoja rakennuksia mukaan kuvien taustoihin. Viittaan ihmisen ja luonnon symbioosiin näyttämällä paperin kuvissa mielikuvituksellisessa käytössä. Teokseni ovat digitaalisia fantasiakollaaseja, jotka rakennan kuvankäsittelyssä valokuvieni palasista silmin nähtäviksi, toden muovaamiksi uninäyiksi.

Marjut Korhonen Totuuden palasia

Minna Lehtola: Huldra

Vien metsään mukanani tarinoiden hahmoja heijastuksina, piilotettua ja kätkettyä symboloivan Huldran, metsänrouva Mielikin sekä viekoittelevan ja vaarallisen metsänneidon. Myytit lainaavat toisiltaan ja ilmentävät ihmisen kaipuuta yhteyteen näkymättömän maailman kanssa. Miltä näyttää Mielikin koristelema metsä? Johdattaako Huldran ontto selkä katsojan metsänpeittoon? Osassa sarjan kuvia käytän Yötalo-sarjassa (Kerroksia 2018/2019) käyttämääni menetelmää yhdistämällä kameran pitkän valotusajan projektorilla metsätilaan heijastettuihin, sarjaa varten kuvattuihin kuviin.

20181227-_MG_3423-Edit-2.jpg
Minna Lehtola, metsän rouva, Huldra, 2019

Päivi Lukkari: Hiljainen viesti

Metsän monimuotoinen ekosysteemi ja sen hiljaisuuden äänet muodostavat vastakohdan rakennetulle ympäristölle. Teollisen tuotannon ei tarvitse olla ristiriidassa luonnon säilyttämisen kanssa. Tärkeää on luonnon ja ihmisen välinen tasapaino. Ilmaisen minimalistisella otteella rakennetun ympäristön ja metsän välistä vuoropuhelua ja visualisoin ympäristömme kerroksellisuutta, eri elementtien suhdetta. Näytekuva on sarjasta Olennainen (Kerroksia 2018/2019).

Päiv Lukkari, Olennainen, Kerrosi 2018/2019

Seppo Verho: Paperimies

Kuvasarja koostuu omakuvista, joissa olen vuorovaikutuksessa paperin kanssa. Paperimies on paperitiikerin johdannainen, ei paperityöntekijän synonyymi. Onko hän paperiin naamioitunut voimamies, vai pelkkää lepattavaa paperia? Kuvat ovat lavastettuja, mutta toteutettu paperitehtaan ympäristössä. Paperi on kuvissa symbolinen elementti, joka tarvittaessa peittää, paljastaa tai valehtelee. Surrealistinen kuvasarja luotaa jälkiteollisen miehen tuntoja keskellä muutosta, jonka ytimessä metsäteollisuuden tuotteetkin ovat. Näytekuva on sarjasta Näkymätön mies (Kerroksia 2018/2019).

20180216-verho_turvassa.jpg